Kirja-arvostelu #1
Noidan loitsu
Kirjailija: Cliff McNish
Takakansi: Rachel ja hänen pikkuveljensä Eric siepataan kotinsa kellarista toiseen maailmaan, Ithrea-nimiselle planeetalle, jota hallitsee Dragwena-noita. Noita on jo vuosisatojen ajan siepannut lapsia orjikseen, jotka vanhenevat, mutta eivät kasva.
Jo matkalla Ithrealle Rachel huomaa itsessään yllättäviä voimia. Myöhemmin hänen taikavoimansa vain kasvavat. Dragwena-noidalla on suunnitelmia lahjakkaan tyttölapsen varalle, mutta Rachel on myös siepattujen lasten ainoa toivo. Rachel ja Eric joutuvat mukaan mielikuvitukselliseen mittelöön pahan noidan tyranniaa vastaan.
Noidan loitsu vangitsee lukijan huiman jännittävään fantasiaseikkailuun. Se on trilogian ensimmäinen osa ja Cliff McNishin esikoisteos. Sekä kriitikot että lukijat ovat ottaneet teoksen ylistäen vastaan.
Juonta omin sanoin: Eli siis alussa kerrotaan kuinka Eric ja Rachel ovat nähneet samoja unia. Heidän vanhempansa väittävät asian olevan täyttä humpuukia. Kuitenkin lasten jäätyä kahden, Eric siepataan kellarista. Rachel pystyy sinnittelemään jonkin aikaa, mutya hänkin päätyy kaapatuksi. He leijuvat tyhjyydessä kunnes saapuvat lumistakin lumisempaan synkkään maailmaan, jossa vai Armath ja tähdet valaisevat.
Muuta: Taisitkin jo tajuta, että tätä "sarjaa" on kolme osaa, niin kuin kaikissa trilogioissa. Itse olen lukenut vain trilogian ensimmäisen osan, Noidan loitsun. Seuraava osa onkin sitten Taikuuden tuoksu.
Arvosana: 3,8/5 ehkä. Luulen, että fantasian ystävät pitävät tästä :D (Olen itsekkin fantasian ystävä)

Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta! Itse olen hieman kyllästynyt fantasiaan, koska sitä on luettu niin paljon, mutta silti se kiinnostus heräsi! :)
VastaaPoistaNiin, itse postaus! 😂 Juonesta ei paljastunut mitään perustietoa enempää, eli paljastuksia ei tullut. Ja se on toki hyvä asia! :) Ehkä vähän enemmän kirjasta olisi voinut kertoa, tämä postaus on aika lyhyt. :) Okei, pitääpä painaa mieleen - 3,8/5...
Joo, hyvä postaus silti! Kenties minäkin joskus luen tämän trilogian! ;)
Lue ihmeessä😉! Noidan loitsu on aika jännittävä (Ainakin jotkin kohdat). Voisin lisätä ainakin sivumäärän...
Poista